(24.08.2017)
Jäsenkirje
(31.07.2017)
Uusi tilinumero jäsenmaksuille
(14.06.2017)
Jäsen sivuilla kutsu vuosikokoukseen ja esityslista
(31.10.2016)
Pekalta tietoa sukututkimuksesta
(27.08.2016)
Jäsenkirje
Lappeteläinen-Lapveteläinen-Valta sukuseura on perustettu v. 1995 toimimaan pohjoissavolaisen suvun yhdyssiteenä. Tutkimus on yhdistänyt Lappeteläiset ja Vallat yhdeksi suvuksi, koska Maaningan alueella sijaitsevassa Leppälahdessa suvun jäsenet ottivat Valta-nimen käyttöönsä viimeistään 1700-luvun alussa.Valta oli aluksi käytössä rinnakkaisnimenä, mutta 1800-luvulta lähtien Valta-nimi on säilynyt sukunimenä sukupolvesta toiseen nykypäiviin saakka. Nimenvaihtoa Lappeteläisestä Vallaksi on tapahtunut vielä 1940-luvullla.
Kaikki Valta-nimenkantajat Suomessa kuuluvat suvun piiriin, poikkeuksena muutama nimenvaihto Vallaksi kokonaan toiseten sukujen piiristä Etelä-Suomessa viime ja tällä vuosisadalla.
Sukuseura perustettu Lapinlahdella 16.7.1995. Silloin seuran nimeksi tuli Lappeteläinen-Valta sukuseura. Myöhemmin nimeen liitettiin myös Lappveteläinen- nimi.